Suomen Siipikarjanhoitajain Liiton ja Siipikarja-lehden perustamispäätös tehtiin Hämeenlinnassa 20. marraskuuta 1918 pidetyssä kokouksessa. Hämeenlinnalainen Valion konsulentti Jaakko Kivi (Valio hoiti muinoin myös munakauppaa), urjalalainen opettaja Matti Järvi sekä maanviljelijä Eino Rantala Vanajalta valittiin uuden liiton toimihenkilöiksi sen samana päivänä pidetyssä ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa. Alan järjestäytymättömyyttä pidettiin syynä kananmunien ja siipikarjatuotteiden mittavalle tuonnille, jota epävakaat yhteiskunnalliset olot olivat vielä lisänneet. Siipikarjanhoidon neuvontatyön lisäksi liitosta sai ohjeita ja kannustusta munanmyyntiosuuskuntien perustamiseen.

Mv. Eino Rantala, Liiton ensimmäinen sihteeri ja rahastonhoitaja, myöhemmin johtokunnan pitkäaikainen puheenjohtaja

Siipikarja-lehti alkoi ilmestyä 1919. Siitoskeskustoiminta alkoi, kun kolme kanalaa valittiin siitoskeskuksiksi. Kantakirja pantiin alulle 1923. Maamme kanaluku ylitti yhden miljoonan vuonna 1921.


Siipikarjan lukumäärä Suomessa 1878-1910 (K. U. Pihkala Siipikarjassa 7/1938)

Liiton ensimmäinen konsulentti Siiri Siikaniemi (myöhemmin liiton kunniajäsen) palkattiin 1920. Ilmari Relander aloitti vuonna 1924. Siipikarjanhoitokoulun toiminta alkoi vuonna 1926. Liiton toiminnan ensimmäisen vuosikymmenen aikana siipikarjatalouden opetus- ja kurssitoiminta oli paljolti alkeiden opettamista.


Liiton ensimmäisen Hämeenlinnan ulkopuolella pidetyn, kaksi viikkoa kestäneen kananhoitokurssin päättäjäiset Alastaron Vammalassa 13.10.1920


Ensimmäinen kaksi kuukautta kestävä siipikarjanhoitokoulutus Vanajan Kankaantaan Rantalassa (Vanha-Lapio) v. 1926. Tilan isäntä Eino Rantala edessä kolmas vasemmalta, keskellä Siipikarjanhoitokoulun ensimmäinen johtaja agr. Ilmari Relander, hänen vieressään liiton konsulentti Siiri Siikaniemi ja liiton ensimmäinen sihteeri ja Siipikarjan toimittaja Matti M. Ilkka.

Taloudellinen neuvonta alkoi jo 30-luvulla

Kananhoitoa 30-luvulla

Siipikarjanhoitajain Liitto rakennutti koulutalon Hämeenlinnaan; ns. Kanakoulu valmistui syksyllä 1929. Samana vuonna valmistui liiton hautomorakennus.


Hautomorakennus


Neljä kuukautta kestävän ammattihoitajankurssin päättäjäiset 1933. Edessä keskellä (vaaleapukuinen) Siipikarjanhoitokoulun johtaja Erik Bruun (myöhemmin Martimo) vasemmalla puolellaan Martta Bruun (Martimo) ja oikealla Siiri Siikaniemi, jotka toimivat koulun opettajina

Siipikarjaliiton toiselle vuosikymmenelle osui 1930-luvun pula-aika, joka tuntui maataloudessa kohonneina kustannuksina ja alentuneina tuotteiden hintoina.

Sihteerinä 10 vuotta toiminut Matti M. Ilkka erosi ja hänen tilalleen tuli sittemmin yliopiston professorina toiminut Nils Westermark, joka aloitti kannattavuuslaskennan. Vuonna 1934 tuli sihteeriksi Eero E. Toivonen Pornaisista, hän vaikutti liiton toiminnassa aina 1970-luvulle.


Mikko Ahosen kanala Kurikassa. Kuva julkaistu Siipikarja-lehdessä vuonna 1935 yhtenä esimerkkinä eteläpohjalaisista kanaloista.


1930-luvulla aloiteltiin kirjanpitoa kanaloissa, alettiin sukupuolilajitella untuvikot, ja liiton munintatarkastusasemalla Hämeenlinnassa aloitettiin kukkojen jälkeläisarvostelu (1938). Kanojen määrä ylitti kahden miljoonan rajan 1931, ja kolme miljoonaa jo kahden vuoden päästä. Munia vietiin ulkomaille yli kymmenen miljoonaa kiloa.


Maanviljelijä Tähkäpään kanala Jukkolassa Mesterjärvellä 1931 (nykyisen itärajan takana)




Munaviikko 1932
Helsingissä
Munien kulutuksen edistämiseksi järjestettiin jo 1930-luvun alkuvuosina suurimmissa kaupungeissa MUNAVIIKKO, jonka aikana mainosplakaattien, kauppaliikkeisiin jaettavien reseptivihkosten, lehtikirjoitusten ja radioesitelmien avulla tehtiin propagandaa munien ja siipikarjanlihan hyväksi. Toukokuun ensimmäisellä viikolla 1932 Helsingissä kierteli oikein reklaamikulkue.


Liitolla on ollut myös kansanhuollon tehtäviä

Maailmansota toi liitolle uudenlaisia tehtäviä sen kolmannella vuosikymmenellä. Haudontapetrolin jako ja rehuerien jakelu tulivat liiton tehtäväksi samoin kuin mehiläissokerien lisenssien jako. Päärakennus oli varattu joukkojen perustamisiin sekä sairaala- ja sotaylioikeuden tarkoituksiin. Siipikarjakoulu oli keskeytyksissä vain kaksi lukukautta sodan aikana (1939 - 40 ja 1943 - 44). Munintatarkastusasema ei toiminut sotavuosina rehupulan vuoksi. Esim. 1943 kanoille saatiin varata koko vuodeksi rehua kuusi kiloa kauraa kanaa kohti. Maamme kanaluku putosikin sota-aikana yhteen miljoonaan, kunnes taas 1948 ylitti kahden miljoonan rajan.

Siipikarjakoulu ja jalostus myötätuulessa

Sodan jälkeen kananmunantuotanto vapautui heti säännöstelystä, ja liiton neljäs vuosikymmen oli taas kehityksen aikaa. Vuonna 1948 maassamme oli 7 jalostuskanalaa ja 48 siitoskanalaa ja kymmenen vuotta myöhemmin jalostuskanaloita oli 18 ja siitoskanaloita 115.

1930- ja 1940-luvuilla vaikutti liiton puheenjohtajana 18 vuotta sittemmin talousneuvoksen arvonimen saanut Erkki Tiitola, monipuolinen siipikarja-alan asiantuntija, kananjalostaja ja liiton kunniajäsen.

 

Tunnettu kanatalousmies oli 1950-luvulla myös Otto Kallela Vihdistä, joka toimi johtokunnan puheenjohtajana vuodesta 1955 lähtien.

Kunnallisneuvos, jalostuskanalan omistaja Otto Kallela oli myös ahkera kirjoittaja ja esitelmöijä.


Toiminnanjohtajina olivat tällä vuosikymmenellä Esko Alavuo ja Ensio Toivanen.

Sodan jälkeen Siipikarjanhoitokoululla alkoi säännöllinen, 5,5-6 kuukautta kestävä siipikarjanhoitajakoulutus alkuvuosien lyhyemmän kurssin ja pitkien harjoittelujen sijaan.


Siipikarjanhoitajain Liiton toimihenkilöitä neuvottelupäivillään 27.-28.1.56 kuuntelemassa johtokunnan puheenjohtajan Otto Kallelan esitystä Siipikarjanhoitokoulun luokassa.

Liiton toimintoja laajennettiin rakentamalla uusi koekanala 1953, ja kaksikerroksinen poikaskasvattamo 1957. Myös Rehuntarkkailuasema aloitti toimintansa liiton tiloissa. Ensimmäinen siitoskeskus- ja jalostuskonsulentti palkattiin (Toivo Jauhiainen aloitti -55) ,ja ulkomailta tuotettiin uutta jalostusaineistoa useaan otteeseen.

1954 maassamme oli kanoja yli neljä miljoonaa, määrä kasvoi edelleen. 1957 munien vienti oli yli neljä miljoonaa kiloa.


Ensimmäinen untuvikkojen koneellisen sukupuolilajittelun kurssi tanskalaisine opettajineen Siipikarjanhoitokoululla 1953.

1955 määrättiin asetuksella kotimaassa myytävien kananmunien laadusta ja myynnin yhteydessä toimitettavasta valotarkastuksesta.

Ennakoiva terveydenhuolto suuri edistysaskel

Hintatasoa painavaa munien ylituotantoa on maassamme ollut jo vuodesta 1949 lähtien, ja tilanne paheni liiton viidennellä vuosikymmenellä. Valtiovallan säätelytoimenpiteet, kuten rajut neljänneksen suuruiset tuottajahinnanalennukset v. 1964, tulivat voimaan. Kanatalouden erikoistumista korostettiin ja tuotanto laajeni tältä pohjalta. Eläinaineksen tuotantokyky ja rehuseosten tuotantovaikutus paranivat.

Liiton Urjalan kanatalouskoeasema valmistui v. 1962. Hämeenlinnassa 37 vuotta toiminut munintatarkastusasema lopetettiin. Uusi jalostusohjelma hyväksyttiin ja rehuntarkkailuasema aloitti toimintansa.

Erityisen tärkeä oli vuonna 1962 Valtion Eläinlääketieteellisellä laitoksella perustettu siipikarjaeläinlääkärin virka, jonka ensimmäinen haltija, nykyinen professori Per Andersson oli erittäin kiinteässä yhteistyössä Siipikarjaliiton kanssa. Hänen opastuksellaan luotiin pohjaa sille ennaltaehkäisevälle sairauksien torjunnalle, joka on edelleen liiton tärkeää työkenttää. Myös rehuteollisuuden kehityspanos alalle oli merkittävää edistystä tuovaa. Tämän vuosikymmenen henkilöistä agronomi Eino T. Uusitalo teki merkittävän työn ensin liiton hallintoneuvostossa ja sittemmin johtokunnan puheenjohtajana.


Nuorikoiden siirto laidunkasvatukseen Siipikarjahoitajain Liitossa Hämeenlinnassa. Kuva otettu 15.6.66.

Toiminnanjohtajaksi tuli v. 1965 Krister Eklund, joka sai Maailman Siipikarjatiedejärjestön presidentin tehtävät ja merkittävällä tavalla lähensi pohjoismaista yhteistyötä.

Erikoistuminen ja broilerituotanto tulivat ajankohtaisiksi

Kuudes vuosikymmen oli vilkasta jalostustoiminnan aikaa: linjayhdistelmien tutkimusohjelma (LYT) alkoi ja yhteispohjoismainen mittarilajike otettiin käyttöön.

Valtion ote ylituotannon takia tiukkeni ja voimaan tulivat tuotannonrajoitukset (tuotannonohjauslaki 1975) ja lisätyt markkinointimaksut. Kananmunien tavoitehinta pysyi samana kolmen vuoden ajan v. 1975 lähtien. Kanahäkit tulivat Suomessakin käyttöön 1970-luvun alussa.

Broileryhdistys perustettiin vuonna 1971. Broilerintuotanto kaksinkertaistui vuoteen 1977 mennessä, jolloin se oli 8,5 miljoonaa kiloa.

Liitolla oli 6 henkilöä neuvontatehtävissä 1974. Liiton valvonnassa oli v. 1969 11 jalostuskanalaa, 130 siitoskanalaa ja 28 kasvatuskanalaa. Markkinoilla oli 12 rekisteröityä kanahybridiä.

Omien jalosteiden rinnalle ulkomaisia hybridejä

Seitsemäs vuosikymmen oli edelleen kiristyvän tuotannonohjauksen vuosikymmen. Ylituotannon alentamiseen tähdättiin voimakkaammin vuoden 1984 jälkeen. Kanahybridien tuonnin valmistelut käynnistyivät ja ensimmäiset ulkomaiset isovanhemmat tuotiin v. 1987. Kananmunien kotimaiseen markkinointiin kiinnitettiin eritystä huomiota. Liiton nimi lyheni nykyiseen muotoon v. 1987.

Kahdeksas vuosikymmen supistusten ja suurten muutosten aikaa

Siipikarjanhoitokoulun oppilasmäärän pieneneminen - kuten 1980-luvulla monessa maatalousoppilaitoksessa - ja Liiton valtionavun niukkeneminen johtivat koulun lakkauttamiseen syksyllä 1989. Myös koetoiminnan kannattamattomuus ja toisaalta ympäristön asutuksen tiheneminen Hämeenlinnan Kankaantaustassa vaikuttivat siihen, että Liiton johtoelimet ja vuosikokous päättivät yksimielisesti myydä kiinteistöt 1989 Hämeenlinnan Seudun Osuuspankille ja OP-Kiinteistökeskukselle. Liiton palveluksessa oli tähän asti 17 henkilöä, joista neljä piirikonsulenttia ja 8 kanalanhoitajaa. Siipikarjanhoitokoulun palveluksessa oli neljä vakinaista henkilöä.

Siipikarjaliiton toimisto siirtyi Hämeenlinnasta Jokioisiin syksyllä 1990. Jokioisten etuna pidettiin varsinkin Maatalouden tutkimuskeskuksen läheisyyttä. 1991 Liiton palveluksessa oli vielä 13 henkilöä, joista neljä piirikonsulenttia ja neljä kanalanhoitajaa. Humppilaan alettiin rakentaa uutta koekanalaa, joka valmistui 1992. Koetoiminta jatkui hybridivertailuilla uudessa kanalassa, vanhassa Urjalan koekanalassa tehtiin ruokintakokeita yhteistyössä rehuteollisuuden kanssa. Myös siitoskeskustyö konsulenttien tarkastuskäynteineen jatkui 1990-luvun alkuvuodet. Liitto järjesti Siipikarjapäiviä ja muita tilaisuuksia sekä käynnisti ns. tehokkuustarkkailua, tavoitteena valmistautuminen eurooppalaisille yhteismarkkinoille siirtymiseen.

Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995 aiheutti monenlaisia muutoksia Siipikarjaliitonkin työhön. Munantuotanto joutui vaikeuksiin tuottajahintojen pudottua rajusti ja ylijäämien tuetun viennin loputtua. Siipikarjanlihantuotanto sopimustoimintaan perustuvana pärjäsi paremmin, ja kevyen linnunlihan kulutuksen lisääntyessä broilerin- ja kalkkunantuotannon merkitys kasvoi.

Siipikarjaliitto oli mukana kaikissa munantuottajien vapaaehtoisissa, tuottajahinnan vakauttamiseen ylituotantoa leikkaamalla tähtäävissä hankkeissa (ns. Rusko- ja Laitila-sopimukset). Liitto käynnisti 1995 salmonellanäytepalvelun helpottamaan tuottajien työtä pakollisen salmonellavalvonnan tultua voimaan. Liiton toimintaa oli kuitenkin jälleen supistettava valtionavun edelleen pienentyessä, koekanalatoiminnan vaikeutuessa munanhinnan laskun myötä ja poikastuotannon valvonnan ja rekisterinpidon loputtua. 1998 Urjalan koekanala myytiin, ja vuoden lopussa Liiton palveluksessa oli viisi henkilöä.

Yhdeksäs vuosikymmen - tiedon hankintaa ja välitystä

Resurssien supistuttua Siipikarjaliiton toiminta suuntautuu uudella vuosituhannella paljolti tiedon hankintaan ja levittämiseen, paitsi yli 80-vuotiaan Siipikarja-lehden, myös nopeiden sähköisten viestimien eli mm. tämän kotisivun välityksellä.

Siipikarjaliiton historiikkia ovat kirjanneet johtokunnan puheenjohtaja Otto Kallela Siipikarjassa 6/1958 sekä toiminnanjohtajat

Krister Eklund Siipikarjassa 1-2/1988 ja
Jarmo Sipilä Siipikarjassa 6-7/1993.