kananmunatiedotus_vas

Suomessa kananmunia tuotetaan pääasiassa kolmella eri tuotantotavalla: virikehäkki-, lattia- ja luomukanalassa. Lisäksi vuonna 2013 aloittivat ensimmäiset ulkokanalat (ns. free range). 

Häkkikanala, vuoden 2012 alusta virikehäkkikanala

  • yleisin tuotantomuoto 
  • ruokinta, juomaveden jakelu, munien keruu ja lannan poisto automatisoitu 
  • virike- eli varustelluissa häkeissä – pienryhmäkanaloissa - kanat ovat isompina ryhminä ja niiden käytettävissä on pesä, kuopsutuspaikka sekä orsia
  • virikehäkeissä oltava tilaa vähintään 750 cm2  kanaa kohti
  • virikehäkkikanojen munat on merkitty tuotantotapanumerolla 3 

Lattiakanala

  • kanat voivat liikkua vapaasti lattialla, nokkia, kuopia ja kylpeä pehkussa sekä munia pesiin
  • kanalassa on orsia
  • suurissa lattiakanaloissa ruokinta, juomaveden jakelu ja munien keruu yleensä automatisoitu
  • kanoja enintään yhdeksän neliömetrillä (mitoitusvaatimukset myös ruokinta-, juoma- ja pesätilalle)
  • lattiakanojen munat on merkitty tuotantotapanumerolla 2

Nykyaikaiset lattiakanalat ovat osaritilä- tai kerroskanaloita. Osaritiläkanaloissa kanalan lattiapinta-alasta vähintään 1/3 on kuivikkeen peitossa ja enintään 2/3 on peitetty puu-, muovi- tai metalliritilällä. Lanta voidaan poistaa ritilän alta säännöllisesti varastotilaan automaattikuljettimin. Ruokinta- ja vesilaitteet sekä orret ovat ritiläalueella. Munintapesät ovat ritiläalueen takana tai keskellä.

Kerroslattiakanaloissa monikerroksiset ritilätasot tarjoavat kanoille vielä enemmän liikkumismahdollisuuksia. Myös eläinmäärää lattia-alaa kohti saadaan kerrosten avulla nostettua. Eri kerroksissa on ruokinta- ja juomalaitteet, pesät ja orret. Kerrosten välissä on lantamatot. Jossakin mallissa pesärivistöt voivat olla erillään muiden laitteistorivien välissä ja/tai seinän vierellä. 

Luomukanala

  • lattiakanaloita, joiden tuotantoa säätelee Euroopan neuvoston asetus maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta
  • kanalassa on ikkunat, orret, pesät ja ulkotarha, jossa kanat pääsevät kesäkaudella sään salliessa ulkoilemaan. Lattiapinta-alasta vähintään kolmannes on pehkualuetta.
  • kanat ruokitaan pääosin luomurehulla. Päivittäin kanoille syötetään myös karkearehua, esimerkiksi heinää, ruohoa tai juureksia
  • kanoja enintään kuusi neliömetrillä
  • luomukanojen munat on merkitty tuotantotapanumerolla 0

Ulkokanala

  • lattiakanala, jossa linnuilla on päiväsaikaan mahdollisuus liikkua laidunalueella
  • sisälläpitoaika tuotantokauden aikana voi olla enintään 12 viikkoa
  • laidunalueen ja ulosmenoluukkujen mitoituksesta tarkat määräykset (kuten luomukanaloilakin)
  • Eviran hyväksymissä ulkokanaloissa tuotetut munat on merkitty tuotantotapanumerolla 1