kananmunatiedotus_vas

Kananmunan syntymiseen menee noin vuorokausi. Parhaimmillaan kana siis ehtii munia lähes munan päivässä.
kananmunan_synty2 kananmunan_synty

1. - 2.

Muna saa alkunsa, kun munasarjassa olevista tuhansista alkumunasoluista yksi kypsyy keltuaisrakkulaksi. Kypsää keltuaisrakkulaa ympäröivä kalvo puhkeaa ja keltuaisrakkula siirtyy munanjohtimeen.

3.

Munanjohtimessa keltuaisrakkulan ympärille kehittyvät valkuainen ja kuorikalvot. Munanjohtimen suppilomaisessa alkuosassa keltuaisen ympärille muodostuu ensimmäinen sakea valkuaiskerros, josta myös kierteiset valkuaissiteet lähtevät.

4.

Munanjohtimen pisimmässä osassa, magnumissa, keltuaisen ympärille muodostuvat loput valkuaiskerrokset ja valkuaissiteet. Noin kolmen tunnin kuluttua keltuaisrakkulan siirtymisestä munanjohtimeen ovat kananmunan keltuainen ja valkuainen muodostuneet.

5.

Munanjohtimen loppuosassa muodostuvat vielä kuorikalvot valkuaisen ympärille.

6.

Kohdussa keltuaisen ja valkuaisen ympärille muodostuvat kuori ja kutikula-suojakalvo. Niiden kehittyminen vie aikaa noin 20 tuntia. Jos muna kulkee liian nopeasti kohdun läpi, kuoren kivennäisainepitoisuus jää liian alhaiseksi. Tällöin kana munii kalkittomia eli nahkamunia.

7.

Kun kuori on muodostunut, on muna valmis munittavaksi. Kehittyminen keltuaisrakkulasta munaksi vie aikaa noin 24 tuntia. Uusia keltuaisrakkuloita kypsyy kanan munasarjassa tasaiseen tahtiin ja kana muniikin lähes munan päivässä.

8.

Yhteissuoli, jota kautta muna tulee ulos (yleensä tylppä pää edellä).