siipikarjaliitto_kapea_vas

kamu_logo Suomen Siipikarjaliitto ry / Kananmunatiedotus        Tiedote

Kananmunatiedotuksen Gallup Kanavalla teettämän kyselyn mukaan kuluttajien mielikuva kananmunan terveellisyydestä on parantunut viime vuosien aikana. 81 % vastaajista piti kananmunaa vähintään melko terveellisenä, kun vuonna 2007 vastaava luku oli 64 %. Kun kysyttiin mieluisinta ruokalajia, niin 45 % vastaajista mainitsi munakkaan.

Tutkimus suoritettiin Gallup Kanavalla toukokuussa ja siinä oli mukana 1300 kotitaloutta ja vastaajien ikäjakauma oli 15-74 vuotta. Otos oli valtakunnallisesti edustava. Huomioitavaa oli, että terveellisyysmielikuva oli parantunut eniten 45-54-vuotiaiden, pääkaupunkiseudulla asuvien ja enemmän koulutusta hankkineiden keskuudessa. Omega-kananmunia, jotka sisältävät runsaasti ihmiselle välttämättömiä omega-rasvahappoja, kertoi käyttäneen 45 % vastaajista.

Kananmunien kulutus on jatkanut kasvuaan jo muutaman vuoden ajan ja alkuvuosikin 2011 näyttää 4,3 %:n kasvua. Suomalaiset syövät keskimäärin 10 kiloa kananmunia vuodessa EU:n keskikulutuksen ollessa noin 13 kiloa. Kananmunan mainetta on heikentänyt aiemmin sen kolesterolipitoisuus. Nykytietämyksen perusteella kananmunan kolesteroli ei kuitenkaan nosta veren ns. huonoa kolesterolia samalla tavalla kuin kovat rasvat. Niinpä kananmunien käytön rajoittamiselle ei ole perusteita. Kananmunien koostumukseen on voitu vaikuttaa myös muuttamalla kanojen ruokintaa mm. lisäämällä rehuun rypsi- tai pellavaöljyä. Näin erityisesti useat rasvaliukoiset yhdisteet siirtyvät tehokkaasti rehuista muniin.

Useiden ravitsemustutkijoiden (mm. USA/Agricultural Research Service) mukaan kananmunaa voidaan pitää jopa superfoodina. Alhaisesta energiamäärästään huolimatta kananmuna sisältää erinomaista proteiinia, kasvua ja palautumista edistäviä aminohappoja sekä runsaasti vitamiineja, eikä yhtään E-koodia.

Lisätietoja:
www.siipi.net/kananmunatiedotus
Lea Lastikka
Toiminnanjohtaja
puh. 0400 458 372