siipikarjaliitto_kapea_vas

Turun Sanomissa 21.6. olleessa artikkelista, liittyen taiwanilaiseen tutkimukseen tavallisten kananmunien ja vapaan kanan munien mahdollisesti sisältämiin dioksiinipitoisuuksiin, voidaan Suomen osalta todeta, että huoli meillä on tarpeeton. Dioksiini on ympäristömyrkky, joka syntyy erilaisissa teollisissa prosesseissa ja sitä saattaa ympäristön välityksellä siirtyä myös mm. laiduntaviin lehmiin ja sitä kautta maitoon, kaloihin ja myös ulkona pidettäviin kanoihin. Suomessa kuitenkin kanat pidetään pääosin sisätiloissa ja ne syövät tarkkaan analysoitua rehua. Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira seuraa vierasainevalvonnalla myös dioksiinipitoisuuksia elintarvikkeista ja niiden mukaan kananmunissa ei juurikaan ole ollut havaittavissa dioksiinia. Suomalaisissa elintarvikkeissa dioksiinia on esiintynyt eniten kaloissa (osuus kokonaissaannista kalat 86,2 % kananmunat 2,2 %).

Myös saksalaisissa tutkimuksissa kaikki kananmuniin liittyvät pitoisuudet ovat olleet reilusti alle varoitustason. Saksassa joitain eroja löytyi mm. kanaloista, jotka sijaitsevat lähellä vilkkaita ajoteitä, mutta niidenkin määrät alittivat varoitustason. (2009 WPSA tiedekongressi).

Suomessa tuotetaan vuosittain 58 miljoonaa kiloa kananmunia ja tästä määrästä 2 prosenttia on luomutuotantoa, jolloin kanat pääsevät kesällä ulkotarhaukseen. Myös luomukanojen rehu on tarkkaan suunniteltu ja vierasainevalvonta on tarkkaa. Taiwanilaisen tutkimuksen tuloksia ei voida samaistaa eurooppalaiseen tuotantoon, sillä tuotanto-olosuhteet ovat varsin erilaiset. Suomalaisten kananmunien turvallisuuden on todettu monissa tutkimuksissa olevan huippuluokkaa.

Suomen Siipikarjaliitto
Kananmunatiedotus
Lea Lastikka
Toiminnanjohtaja